Hallituksen kuulumiset

14.3.2023

Ilmoitusasiat

KP hype.

Ehkä isoin hallituksen kokous tähän mennessä.

KP relief of missing out.

Arpasitsit oli viikonloppuna.

ISOrisse oli menestys.

Kuukaudennollaus on (hyvä) drinkki.

Fuksijäynä onnistui.

Kevät tulee.

Mikon ja Emmaleenan vierailu

Mikko Suhonen ja Emmaleena Ahonen tulivat kertomaan mm. toiminnantarkastuksesta, vastuuvapaudesta ja toiminnantarkastajien tehtävästä.

Juulia kysyi tämän vuoden toiminnantarkastuksen aikataulusta ja Mikko ehdotti, että toiminnantarkastusta voitaisiin suorittaa jo ensimmäisen kvartaalin jälkeen.

Keskusteltiin myös esimerkiksi siitä, miten killan talousasioita hoidetaan oikeaoppisesti.

Toimikunnat ja tulevat tapahtumat

Puheenjohtaja: Kiltasopimus allekirjoitettiin maanantaina. Viikonloppuna edustettu Fuusiossa. Hallituksen fiilisexceliin on tutustuttu ja se tulee käyttöön kohta. Muiden kiltojen puheenjohtajien kanssa keskusteltu jäsenmaksuista, osa korottanut inflaation ja Kide.appin vuoksi.

Rahteeri:

Sihteeri: Musiikkivideon näyttelijähaku on avattu. Ei vielä halukkaita.

Rahastonhoitaja: Muita kiltoja laskutettu erinäisiin tapahtumien tasauksiin liittyen. Tilinkäyttö-oikeuksia haettu viime tiistai-keskiviikko yönä ja tänään soitettu Nordealle, sekä päivitetty uuden hallituksen tiedot sinne. Lauantaina edustamaan EPO:n (Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalaisen Osakunnan) vuosijuhlille pajamestarin kanssa.

FTMK:

Fuksikapteenit: -infoluento oli. Fuksijäynä oli, ihan superkivaa ja fuksit tykkäs, tosi kiireinen ja pitkä päivä. Viikonloppuna vujuilemaan koko rahalla.

Kokoustettiin orientaatioviikosta ELEC:n kesken. Vuoden paras KP alkaa torstaina! Pitää muistaa syömävälineet seuraavilla sitseillä ettei tarvitse syödä jäätelöä käsin/sipsillä.

ISOvastaava: ISOhaastattelut on pidetty. 48 ISOa ja 3 TF ISOa on tulossa. Kv-ISOhakemuksia oli 16 ja Justus vielä haastattelee näitä. ISOkaste siirtyy kesälle ja sen päivämäärä on 21.7. Kesällä on tulossa myös ISOjen kesäpäivät SIKin, KIKin ja PT:n kesken. ISOkasteen tilavuokra jaetaan puoliksi PT:n kanssa. Fuksisitseille halutaan hallitus töihin. Ensi syksyn tilakähmyistä halutaan info ISOvastaavalle. ISOvastaava haluaa myös tapahtuman, jossa killan vastuuhenkilöt esittelevät omia hommiaan, koska esim. monilla fukseilla on hyvin hatara kuva siitä, mitä hallitus ja toimihenkilöt tekevät.

HTMK: Arpasitsit tuli ja meni. Kaveri- ja perhesitsit lähestyvät kovaa vauhtia, jännittää miten ne tulee menemään. Pitää tiedustella ketä lukkareita on tulossa. Varaston maalaaminen on hyvällä vauhdilla, jatketaan loppuun kun aikaa. Testamenttia odotellessa…

HVTMK: Vaelluksen ilmoittautuminen on nyt auki. SIK-KIK kevätmittelöä suunniteltu lisää ja kysytty TEK-sponssia.

OPTMK: Sivuainesauna oli keskiviikkona. EST-hakukohteen kysely julkaistu maanantaina. Abimarkkinoijilta kysytty haluavatko tehdä instagram postauksen, koska korkeakoulujen yhteishaku alkaa keskiviikkona. Laitosriehan järjestäminen edistyy pikkuhiljaa. Kiltasopimus allekirjoitettu maanantaina. Piia Ylitalon ja ELECin opintomestareiden kanssa kokoustettu fuksiproffabuffasta ja Koe Aalto-kampus tapahtumasta. Alustavat päivät varattu ja merkattu kalenteriin, mutta ne varmistuvat vielä korkeakoulun suunnalta.

TPTMK: SIKxPG lanien ilmo auki, fuksivilkut tilauksessa. Tulee varmaan tällä viikolla. Webiohjeistus työn alla ja wapunvientiin lupailtu tehdä valopylväs.

UTMK: Suunnitellaan AS:n kanssa syksyn kv-tapahtumia. AKK otti yhteyttä ja sieltä toivotaan, että tänäkin vuonna järjestettäisiin yhteinen beer pong -turnaus. UTMK:n sisällä kannatusta tälle, suunnitellaan. UTMK-paidat ovat saapuneet, jännitetään millaset tuli!

YTMK:

Yrityssuhdemestari: 3.4. Nokia-tapahtuman järjestelyt laitettu käyntiin. Lisää hyväksyttyjä tarjouksia ja neuvottelut useaan firmaan käynnissä. Sponssitavaraa hankittu KP:lle koko YTMK:n voimin.

Excumestari: KP:n ilmo sulkeutunut. Kotkan Meripäivien vol.2 suunnittelu aloitettu PT ja MK kanssa. Kotimaanpidempi 23 alkaa sunnuntaina.

Hallintoasiat

Hyväksyttiin liitteen 8.1 mukaiset jäsenhakemukset.

Talousasiat

Siirryttiin kokoustauolle klo 19.17.

Palattiin kokoustauolta klo 19.31.

Hyväksyttiin liitteen 9.1 mukaiset laskut kahta lukuun ottamatta. Näiden lisäksi yksi lasku hyväksyttiin poikkeuksin.

Hyväksyttiin liitteen 9.1 mukaiset kulukorvaukset poikkeuksin.

Keskusteltiin siitä, onko pankkikorttia sittenkään järkevää siirtää hoville jatkuvuuden kannalta. Jos hoville myönnetään nyt pankkikortti, on todennäköistä, että niin tehdään tulevaisuudessakin ja mahdollisuus väärinkäytöksiin yms. kasvaa. Hovilla menee kuitenkin suuria määriä rahaa kerralla sitseihin omalta tililtä, joten olisi reilua killan puolesta, ettei hovin tarvitsisi käyttää omia rahojaan tähän. Kuitenkin, jos hovilla olisi kortti, tulisi hovin olla mukana mm. kaikissa käteistalletuksissa. Päädyttiin siihen, että selvitellään mahdollisuutta tehdä laskutussopimus jonkin kaupan kanssa, jolloin hovi ei tarvitsisi korttia vaan ruuat voitaisiin ostaa laskulla.

Muut esille tulevat asiat

Keskusteltiin nykyisen hallituksen toimintatavoista ja asenteista.

Sovittiin, että hankkiudutaan eroon kiltiksen vanerirattaasta.

Mietittiin sarjavalintaa Äpyn 50h-skabassa. Äänestettiin ison ja jättiläisen väliltä. Jättiläinen voitti äänestyksen äänin 10-3. Äänestettiin myös mahdollisesta voittopalkinnosta 300 munkin, 30 skumppapullon ja Verkkokaupan 300€ lahjakortin välillä. Verkkokaupan lahjakortti voitti 8 äänellä, kun skumppa sai 1 äänen ja munkit 4 ääntä.

Kiltis annetaan ensi sunnuntaiksi OPN:n käyttöön.

Keskustellaan ensi kokouksessa siitä, että järjestettäisiin KY:n kanssa afterit kesällä. Hallituspaidan logo on valittu. Äänestyksen voitti rakettilogo, jonka lisäksi tehdään haalarimerkki.

Jatkossa linkataan uusin pöytäkirja miniviikkiksiin.

Kollarit tilataan mahdollisesti täältä. “Pystymme tarjoamaan nämä teille hintaan 22,90€/kpl + toimitus 15 € alv 0%.” Halutaan iso logo selkään ja etupuolelle nimi ja virka. Sovitaan tästä ensi kokouksessa äänestyksen mukaisesti.

**Seuraava kokous **

Seuraava kokous järjestetään tiistaina 21.3. klo 18.00.

Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 21.21.