Hallituksen kuulumiset

26.9.2023

Ilmoitusasiat

Fuksisitsit ovat huomenna.

SIK-KIK-sitseille on yleisöryntäys.

Lakit lasketaan tällä viikolla.

Kallefest on tällä viikolla.

Toimikunnat ja tulevat tapahtumat

Puheenjohtaja: Torstaina edustamaan Olkiluoto 3 avajaisiin. Ensi viikolla tapaamaan Aallon provostia Neuvoston kanssa.

Rahteeri:

Sihteeri: Prosessiteekkareiden vujuilla edustettu Tommin, Elinan ja Kassun kanssa. Oli hauskaa. Keskiviikkona töihin fuksisitseille ja torstaina lähtö Kallefestiin.

Rahastonhoitaja: Yrityksiä laskutettu ja selvitetty muutamia keskeneräisiä laskutuksia.

FTMK: Kiirettä pitää, fuksisitsit ihan nurkan takana. Ensi viikolla FXQ, kova hype mutta jännittää. Melkein kaiken pitäisi kuitenkin olla jo hoidossa, eli eiköhän mene oikein hyvin reissu. Fuksien juhlasitsien hommat alkanut myös pyörimään, ensi viikolla lipunmyynti ja jonotus. Pian syksyn työläimmät hommat takana, katse tulevaisuuteen. Siellä odottaa mm. Oikosulku, josta kokousteltu fuksien kanssa ekaa kertaa maanantaina. Aika alkaa miettimään loppusyksyä muuten ja mahdollisesti myös kevättä. Ajatuksia myös sitä myötä kohdistunut seuraajiin. Ja ainiin, onhan tässä myös tuo ulkomaan edustus pian tulossa.

HTMK: Wanhojen Back to Schlool -sitsit olivat onnistuneet. Pajamestari auttoi siivouksessa. SIK-KIK-sitsien ilmo aukesi tänään, näköjään oli menestys. Syyssitsi-ilmo aukee ensi viikon maanantaina. Syysistsien esiintyjät tiedossa!

HVTMK: Tapahtumia on luvassa ensi kuussa ja tiedotettavaa on ollut paljon. Tulossa on Heureka-vierailu, Kiasman ilmaispäivä, Nuuksioretki ja yhteislähtö Fyysikkospeksiin.

OPTMK: OpLaan kokous oli torstaina. Akateeminen ohjaus nousi esille opintokyselyistä ja se luvattiin viedä eteenpäin korkeakoululle. EST-ohjelman suunnittelu kokous oli myös torstaina. Itse en päässyt paikalle, mutta toinen edustaja oli paikalla. Kokouksessa oli käyty läpi kurssikuvauksia ja uusimpia versioita pääainekursseista. Kokonaisuus vaikuttaa hyvältä. Pitää olla yhteydessä Oltermanniin seuraavan viikon aikana ja kutsua hänet hallituksen kokoukseen kertomaan kandiohjelman uudistuksesta. Maanantaina on ensimmäinen maisteriohjelmien infotilaisuus kiltahuonella ja viimeiset sähköpostit siihen liittyen laitettu. Kokonaisuus on nyt selkeä ja puhujat on tiedossa.

TPTMK: Säädetty hallituksen palautelomakkeen toimintaa, pitäisi tulla jatkossa sähköposti uusista palautteista. Pajalla siivottiin ja laitettiin projekteille hylly eteiseen. Toimikunta aloitti ilmoittautumislomakkeen submit-nappulan korjaamisen.

UTMK: ELEC kv-fuksisitsit pidettiin lauantaina, ja ne menivät ihan hyvin kaaoksesta huolimatta. Torstaiaamuna tulee lähtö Kallefesteille Göteborgiin edustamaan. KvTMK:n kanssa valmistellaan tulevia tapahtumia. Linköpingistä ei ole kuulunut vielä mitään uutta, mutta vierailijoita tulee maksimissaan 13. Kv-ISOvastaavan kanssa puhuttiin kevään kv-ISOjen rekrytoinnin aloittamisesta. Kopedan kanssa pitäisi alkaa suunnittelemaan tarkemmin viininmaisteluiltaa.

YTMK:

Yrityssuhdemestari: Kiireitä koulun kanssa, sähköposteihin vastailu hitaammin. Torstaina lähtö Kallefesteille ja yhteydenpito yritysten suuntaan jatkuu etänä. Suunniteltu pikkasen YB:tä ja kokousteltu Aallon kanssa TUASin yritystapahtuman järjestämisestä.

Excumestari: Tehty toimikunta tapahtuman mainosvideota. ABB excu ensi maanantaina. Reklamaatio spostia luonnosteltu, tänään teen sen valmiiksi.

Hallintoasiat

Hyväksyttiin liitteen 7.1 mukaiset jäsenhakemukset.

Aalto BT: Visa ja Ville lähtevät edustamaan.

Talousasiat

Haalarireklamointi on hoidossa ja edistyy.

Hyväksyttiin liitteen 8.1 mukaiset laskut yhtä lukuunottamatta.

Hyväksyttiin liitteen 8.1 mukaiset kulukorvaukset.

Keskusteltiin siitä, että killan pankkikorttiasiaa pitäisi edistää lähiaikoina.

Siirryttiin kokoustauolle klo 19.15.

Palattiin kokoustauolla klo 19.26.

Killan yleisen kokouksen koollekutsuminen

Pyydetään killan yleisen kokouksen puheenjohtajalta kiltakokouksen koollekutsumista PoTa103-tirehtöörien valitsemiseksi. Pyydetään kokouksen ajankohdaksi 13.10.

Muut esille tulevat asiat

Lukkareita on tiedotettu, että fuksisitseillä ei vedetä aasinsiltoja, joissa ihannoidaan alkoholinkäyttöä.

SIK100 Juotosten tilannepäivitys. Selvitetään SIK100-toimikunnalta myyntimahdollisuuksia. Odotetaan myös löytöjuotosten omistajilta infoa, ketkä haluavat ne takaisin.

Pistetään fukseille maisteri-infosta ISOjen kautta kannustusta. Tapahtumaan osallistumisesta voi antaa myös fuksipisteitä.

Toimarivirkistyksen tilannepäivitys. Alkuperäinen suunnitelma ei onnistu, koska SiWa on järjestämässä samantyylisen tapahtuman samoihin aikoihin. Siirretään toimarivirkistys maanantaille 23.10.

Kipparit kertoivat kuluneen viikon kipparivarteista. Fukseilta on tullut paljon spontaania positiivista palautetta. Fuksien mielestä killan vastaanotto on ollut hyvä. Osalla fukseista on paljon työtaakkaa koulun puolesta.

Syyssitsien grafiikat ovat valmiita. Kutsut tehdään samoilla grafiikoilla. Kutsuvieraille tehdään oma kiintiö. Sitsien ilmottautuminen aukeaa ensi maanantaina. Kutsuvieraskiintiössä on 25 henkilöä.

Seuraava kokous

Seuraava kokous järjestetään tiistaina 3.10. klo 18.00.

Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.05.